tiistai 19. toukokuuta 2009

Ei uutta taivaan alla

Raha- ja finanssipolitiikan keinoin talouden syvin alamäki on saatu pysäytettyä. Uusimmat tilastot osoittavat talouden olevan yhä alamäessä, mutta alamäen loiventuneen viime viikkoina. Selvimpiä positiivisia signaaleja ovat kuluttajien luottamusindikaattorit sekä teollisuuden ISM, jotka näyttävät jos ei ohittaneen pohjansa, niin ainakin hetkeksi vakiintuneen. Myös osakemarkkinan nousu viittaa siihen, että pahin on ohi.

Keskeisiä talouskäyriä löytyy esimerkiksi täältä.

Keskuspankkien nuorallatanssi näyttääkin sujuvan kohtuullisen menestyksekkäästi, mutta monien mielestä olemme keskellä myrskyn silmää ja toisen vaiheen olevan tulossa myöhemmin.

USA:ssa työllisyys on edelleen heikkenemässä voimakkaasti ja suurimmat seurannaisvaikutukset talouteen vasta tuloillaan. Asuntomarkkinoiden kurjuus tuskin on lopullisesti ohi, sillä löysien asuntolainojen hyökyaallon toisen osa on tulossa vuosina 2010 ja 2011. Pankkipuolella asuntomarkkinaongelmia sulatellaan, mutta odotetut uudet uhkat ovat nyt ilmaantuneet luottokorttiosastolla ja kiinteistökehityksessä.

Valuutta-, korko- ja raaka-ainemarkkinoilla suhteellisen vakaa kehitys on jatkunut, joskin pientä painetta näyttää olevan odotettuun suuntaan; dollari heikentyy, pitkät korot nousevat ja raaka-aineet ovat palautuneet nousevaan trendiin.